Tunniste: 51138
Laulaen maihin (1945)
Anchors aweigh (nimi kasetilla elokuvan alussa)
Tunniste: 51138
Frank Sinatra ja Gene Kelly aikovat metsästää tyttöjä Hollywoodissa. Taitaakin käydä niin, että he itse joutuvat saaliiksi.
Laulua, tanssia, huumoria ja romantiikkaa. Tässä tulokset, kun kaksi merimiestä, joita esittävät Frank Sinatra ja Gene Kelly, saapuvat kaupunkiin. Heillä on neljän päivän loma ja silloin irrotellaan! Mutta jo ensimmäisenä iltana heidän jännittävät lomasuunnitelmansa menevät myttyyn, kun poliisi korjaa heidät talteen. Poliisiasemalla he joutuvat huolehtimaan pienestä pojasta, joka haluaa isona tulla merimieheksi. Mutta Kelly ja Sinatra havaitsevat, että pojalla on viehättävä täti. Ja taas mennään täyttä vauhtia eteenpäin!
Musikaali tulvii tanssia ja musiikkia, mutta ennen kaikkea se sisältää yhden kaikkien aikojen huomattavimmista tanssiesityksistä. Gene Kelly esittää uskomattoman tanssinumeron yhdessä kahden tunnetun piirretyn hahmon kanssa. Nämä ovat Jerry- hiiri ja Tom- kissa.
Elokuva oli aikoinaan täysin uudentyyppinen musikaali. Ja sitä se on edelleenkin.

Canta che ti passa (1945)
Due marinai e una ragazza Escale à Hollywood Kalifornische Nächte Kotwica w góre Levando anclas Leven anclas Marujos do Amor Orlov i Hollywood Paixão de Marinheiro Säg det med sång Urlaub in Hollywood Zu leicht verliebt
Ohjaus
Käsikirjoitus
Näyttelijät