Jokainenhan muistaa salaperäisen revolverisankari Djangon, jota Franco Nero esitti nimiosassa jo vuonna 1981. Siinä hän raahasi ruumisarkkua, jonka sisällä oli konekivääri kostaakseen ystävänsä kuoleman. Nyt Django on palannut, tällä kertaa eläkkeelle vetäytyneenä revolverimiehenä, joka asuu pienessä, rauhallisessa viidakkokaupungissa Columbiassa. Tämä elokuva on täynnä toimintaa ja Franco Nero on Djangona kovempi ja hurjempi kuin koskaan. Elokuva alkaa, kun Django saa kuulla eräältä rakastajattareltaan tämän tehdessä kuolemaa, että heillä on yhteinen 20- vuotias tytär. Django kuulee myös, että tyttären on kidnapannut mielipuoli nimeltään Prinssi Orlowsky (Christopher Connelly). Django joutuu vielä kerran tarttumaan aseisiin, nyt pelastaakseen oman tyttärensä. Orlowsky oleilee veneellä nimeltä "La Mariposa" ja kuluttaa aikaansa raiskaamalla nuoria tyttöjä ja kiduttamalla miehiä, joita hän käyttää orjatyövoimana kaivoksessaan. Pukeutuneena munkiksi ja ajaen konekiväärillä varustettua ruumisautoa Django lähtee vapauttamaan tytärtään ja tämän kohtalotovereita La Mariposan helvetistä. Franco Neron ja Christopher Connellyn lisäksi tapaamme elokuvassa myös konnien konnan, Donald Pleasancen, vieläkin hurjempana kuin James Bond- Leffoissa. Hurjaa toimintaa, jatkuvaa jännitystä ja huippuosia Ted ARcherin mestarillisesti ohjaamana... |
|